lauantai 9. tammikuuta 2016

Tammikuista lauantaita!

Ajan kuluminen on mennyt pyhien vuoksi aivan raiteiltaan. Varsinkin viimeksi kulunut kuukausi vilahti ihan sormien läpi, huomasin sen vasta kun kirjasto muistutti lainojen palautuksesta. Onneksi muistutti niin sain uusittua lainan. Toivottavasti ehdin  vielä kangaspuiden ääreen  kyseisen Räsymatto-kirjan kanssa ennen seuraavaa muistutusta.

Käsitöitä en ole saanut liioin aikaiseksi.  Edellispostauksessa mainitsemani kynsikkäät sain valmiiksi. Lanka on  Pirtin Kehräämön 100 % suomenlampaan villaa, menekki kokonaiset 71 g kolmosen puikoilla.  Värin piti vaihtua liukuen, mutta kyllä tuo raja näyttää ihan muulta. Luulen, ettei se kuitenkaan suuremmin saajaa haittaa.
Pakkaspäivien pitimiksi neuloin  lapsenlapselle pikkulämmintä Novita-lankojen tähteistä, kaulurin Naavasta ja pipon Isoveljestä - kahdestakin, kun aloituslanka meni niin tarkoille...
...mutta saajaa ei näytä haittaavan päälaen  pieni kirjavuus. Lankaa  pipoon kului 87 g nelosen sukkiksilla, kauluriin 39 g kolmosen vastaavilla.

Vuoden ensimmäinen SK putosi postilaatikkoon torstaina ja siitäpä löytyi heti seuraava neulomuksen ohje - Onnelin ja Annelin pipo  - ja se laitettiin välittömästi puikoille. Ohjetta hieman justeeraten tämä sitten valmistui myöhään eilisiltana eikä ole ehtinyt saajalleen, joten tunnelmista varmaan joskus myöhemmin.
Minusta tämä on kyllä ihan käyttökelpoisen näköinen ja luulisin että lämminkin lankana kun on Dropsin Nepal - 65 % villaa, 35 % alpakkaa. Neuloin pipon nelosen ja kuutosen sukkapuikoilla, menekki 105 g.
Eilisellä hammaslääkärireissulla poikkesin Taitokortteliin lankaostoksille. Mukaan jäi Kissa-kaulaliinapaketti -  Teeteen käsityöpakkaus, joka sisältää valmiiksi neulotun ja täytetyn pään, tassut ja hännän sekä 100 g:n akryyli-villa-lankakerän varsinaista kaulaliinaa varten. Kiva paketti, neulominen piti aloittaa jo eilen....
...ja valmistunee ohjeen mukaisilla nelosen puikoilla jo viikonloppuna  niin, että joutuisi maanantaiaamuksi ekaluokkalaisen kaulaan.
Toisen ekaluokkalaisen sukkalangaksi ostin kerän  sinivihreä-kirjavaa Roosa-nauhalankaa - siis Kirjo-Pirkkaa.... 

..ja aikani salaman kanssa vehtaamalla sain sentään kuvasen,   missä värit toistuvat  lähes oikeanlaisina...
 Olen tykästynyt näihin ohuisiin sukkalankoihin. Joudun kuitenkin  vastaisuudessa neulomaan useita sukkapareja varastossa  vielä olevista Seiskoista päästäkseni  niistä joskus eroon... Mutta niistä sitten joskus toiste.

Tällaisilla värkkäyksillä jatkan  viikonloppua ja toivottelen samalla kaikille oikein mukavan aurinkoista pakkaspäivää!

- ievastiina


5 kommenttia:

  1. Kivoja ja lämpöisen näköisiä päähineitä. Pitänee piipahtaa lehtihyllyllä kaupassa ;). Samoin tuo kaulaliina juttu on kiva. Oliskohan paikallisessa taito myymälässä noita..sekin pitäs käydä tarkastamassa. Olen yrittänyt päästä eroon noista nalle langoista, epätoivoselle tuntuu niistä neulominen. Voi kun olis täälläkin sellanen lankakauppa josta sais muutakin kuin novitan lankoja. Pakkasen raikastamaa viikonloppua sulle ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tuossa SK:ssa oli tuon pipon lisäksi muutama ihan ok ohje, saattasin vaikka pistää puikoille.... Mullakin on vielä Nallen ja Seiskan keriä ihan kärsimykseksi asti, pakkohan se on neuloa ne loppuun vaikka kuinka mieltä hiertäisi. Täällä on kyllä kaksi aika ihanaa lankakauppaa tuon Taitokeskuksen lisäksi joten tarjonta on aika hyvä. Netistä en osaa ostaa lankaa kun en pääse hiplaamaan tuntumaa. Nokkos-villalankaa tosin oli lankamaailman mainoksessa ja sitä vois ostaa kokeiluun ihan ilman tuntumaa - nuorimmaisesta vois tehä koekaniinin jos vaikka sukat hänelle neuloisi. Nyt oon aatellu tilata Paapo Oy:ltä neuleisiin kiinnitettäviä hand made-merkkejä - osaisinpa vain päättää olisko ne metallia, nahkaa vai puuta. Että tämmönen pulma!! Hyvää viikonloppua, toivottavasti pakkanen alkaa hieman helpottaa!!!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Joo lauhtuu, lauhtuu, sanottiin sääennustuksessa, mutta tuolla ei lauhdu kuin ulos meno halut! Ei ole enää kuin -23. Onhan se tosin kymmenen astetta vähemmän kuin aiemmin, joten lauhtuhan se ☺.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä toivon sellasta, että tämä pakkanen tappais kotiloiden munat ja punkit ja ajais myyrät huitsin hittoon. Tämmösia pahuuksia ajatellessa ei tunnu yhtään liian kylmältä - muuten kyllä vähän ....

      Poista