maanantai 29. helmikuuta 2016

Aurinkoista karkauspäivää!

Helmikuu on mennyt hieman ihmetellessä, käsitöitä ei ole valmistunut kuin nimeksi. Karkauspäivän ansiosta tämän kuun saldo hieman kohentui kun päästelin hetki sitten puikoilta huivin - ja tällä kertaa neuloin sen ihan itselleni.
Mallin kekkasin SK 2/2016-lehdestä, lanka - yksi poikani kehruuksista - on  koostumukseltaan 70% merinoa 30% seacellia, ihanan pehmoista ja seacellin ansiosta mukavan liukasta neulottavaa. Menekki  tähän  metrin mittaiseen huiviin oli 161 g, neuloin 5,5 mm:n pitkillä puikoilla. Oli muuten jännä tunne neuloa pitkästä aikaa pitkillä puikoilla, yleensä tulee käytettyä pyöröjä  kun ne ovat niin kätevät ja keveät.

Poika pyöräytti minulle karstamyllyllä vähän kehrättävää. Tässä   parisataa grammaa lampaanvillan ja koirankarvan sekoitusta  suhteessa n. 40/60.
Sain  myös lainaksi pojan karstat, joilla harjoittelin koiran karvan karstaamista. No eihän se homma ihan sormia napsauttamalla sujunut,
kun en juurikaan ole karstoja käyttänyt, mutta kyllä näistä lepereen tapaisista varmaan saa jotain  aikaiseksi. No,  harjoitus tekee varmaan tässäkin  mestarin - ja siihenhän on pyrittävä että motivaatio säilyy. Heh!
Edellispostauksessa olleiden  säärystimien langan kehräsin  karstaamattomasta karvasta, mutta luulen että tästä karstatusta homma hoituu paljon kätevämmin, ainakin liiat takut  ja roskat jäävät karstoihin.

Toivottelen uudet lukijani tervetulleiksi joukkoon ja jään tältä osin odottelemaan soittoa hammaslääkäriltäni - tiedossa pientä hammasremonttia....

 Valoisaa päivää!

- ievastiina


5 kommenttia:

  1. Kylläh! Vallan toimivan näköinen kauluri! Ja hyviä on lepereetkin.. nyt vaan värttinä ja Ristiina rullaamaan :)

    VastaaPoista
  2. Kylläh! Vallan toimivan näköinen kauluri! Ja hyviä on lepereetkin.. nyt vaan värttinä ja Ristiina rullaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Laitoit sitten viestin varmuudeks kahteen kertaan, oisin uskonu yhelläkin!!! Mutta otan mieluusti kehut vastaan...

      Poista
  3. Heipä hei. Kivan näköinen huivi. Ja varmana ei oo massatuotantoo, ei tule vastaan saman väristä. Pehmeen näköistä leperettä, kuin pumpulia. Keväisiä päiviä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Nyt tarttis sitten väreihin sopivan pääkappaleen ettei huivi jää käyttämättä - mutt kesähän tuo näyttää tulevan.....

      Poista