tiistai 23. helmikuuta 2016

..eipä tullut niitä joogasukkiakaan vaan...

neuloin lopulta säärystimet.
 Neuloin 4o 4 n kierrettä - siitä tuli mukavan muhkea pinta eikä ollut yhtä yksitoikkoista neulottavaa kuin pelkkä joustinneule. Yläjoustimen jälkeen tein reikäkerroksen ja pujotin valmiisiin säärystimiin ketjusilmukkanauhan mahdollista kiristystarvetta silmällä pitäen.  47 cm pitkiin säärystimiin lankaa kului metriä vaille 91 g, ts. koko kehruus, eikä se ole paljon.
  
Vaikka ite sanonkin, niin näistä tuli aika kivat. Tykkään langan väristä, siinä näkyy koko naapurin koiran värien kirjo - aika maanläheinen väritys vaaleanharmaasta beigeen ja tumman harmaaseen.  Lanka ei ollut kovin tasaista sen enempää paksuudeltaan kuin väriltäänkään, mutta ihanaa neulottavaa kuitenkin. Mieltäni lämmitti kovasti se kun saaja oli todella otettu näin  henkilökohtaisen uniikista neuleesta.


Muuta käsityötä ei ole syntynytkään,  aika on mennyt lumitöissä ja keuhkoja pihalle yskiessä. On nimittäin oikein vuosikymmen yskä päällä.

Nuorimmaiseni lupasi tuoda minulle varastoistaan pestyä lampaanvillaa ja seuraavan kehruukseni olen ajatellut tehdä siitä ja koirankarvasta noin puolet ja puolet kumpaakin.  Yritän antautua vähän enemmän tuolle kehräämiselle, siinä on niin paljon sellaista mitä ei opi kuin tekemällä ja taas tekemällä.
 Kuitenkin ihan ensiksi on vuorossa lapsenlapselle luvattu, ristipistoiltava kissatyyny ja sitä tarvikepakettia innolla odottelen.

Ilahduin kovasti kun olen saanut uuden lukijan. Tervetuloa Knea! Joukkoon mahtuu vielä muitakin....

Aurinkoisia päiviä odotellessa

- ievastiina






8 kommenttia:

  1. Kivan näköset säärystimet, todellakin liukuvärjättyä :). Mistäs olet sellasen yskän löytänyt? Tosin, sitä taitaa tänä talvena olla vähän joka mökissä. Koitahan parantua ettei keuhkot ihan kokonaan häviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! No täällä kanssa on yks ja toinen ollu sairaana,vähä semmonen"kaverille kanss"- meininki, tosin aika tiukka sellanen. No suatuahan ne on matoliäkkeettii sano mummo ennen vanahaan. Eikä oo tyyli muuttunu nykymummollakaan! Lumisateita teillekin!!!!

      Poista
  2. Ihanat säärystimet! Koirankarvalanka kuulostaa mielenkiintoiselta - itsekin tahtoisin sen kehräämistä joskus testata.
    Kiitokset tervetulotoivotuksista! Olen täällä aina silloin tällöin käynyt - olen vaan niin sanomattoman laiska kommentoimaan (kun useimmiten lueskelen blogeja neule käsissä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Knea! Kiitos kommentistasi! Jos sinulla ei ole koirankarvaa, niin voin lähettää sitä "nökkösen" että pääset kokeilemaan.

      Poista
    2. Olisi kyllä ihana kokeilla - mielelläni ottaisin vastaan. Mulle voit lähettää sähköpostia osoitteella kirsilinnea@netti.fi - voidaan sitten sopia tarkemmin.

      Poista
    3. Hei Knea! Laitoin sinulle sähköpostia!!!

      Poista
  3. Kivat säärystimet oot saanutkin aikaan. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos tulisit vasta vierailulle Aurinkokujallekkin. Minusta on mukava lukea muitakin blogeja kuin millainen itsellä on, siinä oppii uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi ja kiva kun liityit lukijajoukkoon. Kävin ihan kiireekseltään kurkkaamassa blogiasi ja se näytti oikein mukavalta. Lukijaksesi liityin myös, jospa niin muodoin tulisi useammin vierailtua. Aurinkoisia päiviä aurinkokujalle!

      Poista