sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Hui, hai! Elossa ollaan,

vaikka päivitykset ovatkin jääneet taas vähille.  

Sukka-lapasprojekti edistyy nykäyksittäin. Siksipä laitankin tähän vain pari kuvaa neulottujen kasasta, eritellyt kuvat saanen  tänne sitten kun olen vähän kostuttanut tekeleitäni ja saanut ne jotakuinkin esittelykuosiin.  Nyt yritän saada kasan kasvamaan että on jotain mitä viedä Joulukylän myyjäisiin ja vähän muuallekin.

Pihapuuhat sain loppuun viime viikonloppuna, joten toivon todellakin että ehdin neuloa enemmän.

Pihapiirissä näyttää nyt tällaiselta. Moneen vuoteen en ole laittanut koristuksia kuistin kaiteelle talveksi, mutta kesäkukkien jäljiltä hopealehdet olivat niin hyvässä kunnossa että en raatsinut heittää niitä vielä pois vaan laitoin callunat kaveriksi. Ihan kelvolliselta näyttää:
Rappupielessä oleva obeliski sai valot tämän kuvan ottamisen jälkeen, 
 ja portinvartijana toimii vanha pata tämmöisine höystöineen:

Tämmöiset olivat terveiseni tällä kertaa.

Ihanaa lokakuun loppua kaikille!

- ievastiina

4 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista tervehdyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi! Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua Sinulle!

      Poista
  2. Kylläpä oletkin kauniisti pihan laittanut.
    No nyt on neulekärpänen puraissut, niin monta kaunista neuletta. Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sinikka!Nyt on todellakin pistettävä vauhtia puikkoihin, joulumyyjäisistä olen varannut paikan tyttären kanssa ja tarviihan näitä neulomuksia sen lisäksi lahjoiksikin. Mutta eiköhän tästä selvitä, ennenkin on selvitty! Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua Sinulle!

      Poista