sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Pieleen meni....

ajatukseni neuloa Keijukaiset tuosta ostamastani Rellanan sukkalangasta. Ihanaa lankaahan se on, mutta kun en riittävän tarkasti tutkinut  ostohetkellä, niin  tuli lievä pettymys. Väriraportti näytti vyydellä huomattavasti pidemmältä mutta  ihan iloista,  pätkävärjättyähän se  kuitenkin on.  Mielestäni pätkävärjätty lanka ja pitsikuvio eivät sovi samaan neuleeseen kun kumpikaan ei  silloin tule esille  edukseen.  Toki on myönnettävä, että aiemmin  yksivärisestä Nallesta neulomani Keijukaisetkaan  eivät  hivele silmääni,  tulos olisi ollut ehkä asteen verran parempi jos olisin neulonut ohuemmilla puikoilla. Mutta se siitä - aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta
 - vai miten se menikään.
Niin. Neuloin siis Rellanasta kahdet lyhytvartiset perussukat . Niistä tuli  aivan ihanan tuntuiset pehmoiset  ja keväiset, valitettavasti vain kuvan väri  ei anna niille oikeutta.
Sen lisäksi että lanka on käsin värjättyä ja superwash-käsiteltyä merinoa, se on polyamidivahvisteista, joten ohuudestaan huolimatta toivon sen olevan myös kulutusta kestävää.  Lankaa kului näihin kahteen pariin vaivaiset 130 g 2,5 mm:n puikoilla neuloen, joten tästä riittää vielä yhteen sukkapariin ja sen taidan laittaa puikoille saman tien. Onhan tässä  karanteenikuplassa oleilussa aikaa ihan kyllästymiseen saakka, miksei sitä käyttäisi vaikka neulomiseen.  Tosin, sen verran aion liikkua ihmisten ilmoilla huomenna, että käyn viemässä valmistuneet sukat postiin  ja yritän siten yllättää niiden saajat.

Toivottavasti näitä aurinkoisia kevätpäiviä on jatkossakin  jo ihan mielialan ylläpitämiseksi. Tämä aika on nyt meille jokaiselle varsin koettelevaa mutta koetetaan jaksaa. Kyllä tästä selvitään!


- ievastiina

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Heipä hei!


Aurinkoisen päivän kruunuksi tulppaanikimppu ennen kuin aloitan  loruilla mitään  muuta.

Niinkuin muutama viikko sitten kertoilin puikoillani oli hyvää vauhtia valmistumassa huppari vanhemmalle pojalle. Viikko sitten sain sen valmiiksi ja melkeinpä puikoilta suoraan se myös lähti käytöön varsin tyytyväiselle omistajalleen 



Toki minun on tunnustettava, että olen  todella tyytyväinen tästä onnistuneesta neuleesta. Saamastani palautteesta päätellen tällaiselle neuleelle tuntuisi olevan kysyntää  enemmänkin. Siltikään en aio ryhtyä miettimään silmukkalukuja ja kerroksia yleiseen jakoon.  Ihan mallitilkun ja pojan  mittojen pohjalta tämän kehittelin ja niillä varmaan muutkin halukkaat pärjäävät kunhan vain ryhtyvät perusvillapaidan ohjetta soveltamaan.

Osallistuin Keijukainen KAL-yhteisneulontatempaukseen jonkin aikaa sitten, taisin mainitakin siitä edelliskerralla. Nyt  Keijukainen-sukan ohje on julkaistu ilmaisohjeena  täällä.hilppa.blogspot.com .
Tässä vielä kuvanen omasta tekeleestäni, Nallesta kolmosen puikoilla neulotusta sukkaparista.
Tosin en hykertele tyytyväisyyttäni isommin kun neule on hieman liian väljää ja epätasaistakin, mutta ehkäpä jo ensi kerralla onnistun.

Sitä seuraavaa kertaa varten hankinkin  langat paikallisesta,  ihanaakin ihanammasta Kuitukeijun Lankapuodista.
Ehkä sinisestä väristä pitävä ihminen pitää myös värivalinnastani. Se  nähdään myöhemmin.

Tänään sain valmiiksi polvisukat nuoremman pojan avokille. Lankana näissä on Magic Sock Wool, 70% villaa, 30% nylonia, ohutta ja kovin muovisen tuntuista lankaa, mutta  pehmoista  ja mukavaa neulottavaa.  Väriraportissa oli pikku heittoa, mutta raidoituksen kohdistaminen onnistui silti melko hyvin. Nämä on neulottu 2,5 mm:n puikoilla ja menekki oli 120 g. Puuttuu enää kostutus ja pingoitus. (onpa samea kuva, valitan).

Koska tyttären hupparia varten tilaamani langat eivät vielä ole tulleet, niin tässä välissä taidan pistää puikoille sormikkaat ohuesta Alpakka Silkistä. Mies on  onnistunut hukkaamaan edelliset, vain muutaman kerran käytössä olleet käsineensä - luultavati pudottanut ne jäälle pilkkireissulla. Tällä keinoinhan on käsitöiden tekemisen jatkuvuus taattu....


Pistäydyin viikolla K-raudassa katsastamassa siemen-, sipuli- ja juurakkotilanteen - keväthän painaa kuitenkin päälle jossain vaiheessa. Selviydyin omasta mielestäni aika vähillä ostoksilla, gladioluksiakaan en olisi itse ostanut kuin lilan sekoituksen, mutta mies nosti punasävyisen pussin myös kärriin. No mikäpä siinä, kyll mulle passaa.
 
Tuntuu, että olen ihan kädetön tämän blogin päivityksen kanssa. Jospa oppisin nämäkin  käytännöt täällä useammin pyörähdeltyäni.

Seuraavaan kertaan!






torstai 27. helmikuuta 2020

Aurinko lämmittää ihanasti....

..ja räystäältä tipahtelee vesipisaroita. Yöllä on ollut pikku pakkanen, melkeinpä talven kovin sellainen,  mittari näytti peräti -15 vielä aamuvarhaisella. Alkuviikolla satoi  lunta hieman ja  nyt on  maa kauttaaltaan valkoinen

Neulerintamalla ei ole tapahtunut kummempia sitten viime viikon.  Huppari on edelleen puikoilla, miehusta on neulottu ja molempia hihoja aloitettu, vielä menee jokunen päivä ennen kuin tulee valmista:

Tilasin langat  vielä kolmanteen samanlaiseen neuleeseen - Dropsin Nepal mixiä oranssina - niin tytärkin saa oman neuleensa.

Välityönä aloitin neuloa  "Keijukainen"- sukkaa. Mallin on suunnitellut Sari Suvanto ja tämä on "Keijukainen KAL" - yhteisneulontaprojekti yhteistyössä Kuitukeijun Lankapuodin kanssa. Mukana lienee hyvän matkaa toista tuhatta neulojaa. En ole koskaan osallistunut tällaiseen joten minulle  tämä on aivan uutta ja mielenkiintoista.  Ohjekaaviot julkaistaan joka toinen päivä  yhteensä viitenä päivänä. Työ näyttää tällaiselta kun kahden päivän ohjeet on neulottu: 



Työstän ohjetta Nallesta 3 mm:n puikoilla, näillä näyttäisi tulevan ohjeen mukainen koko 38-40. 
En ole ollut koskaan kovin innokas neulomaan pitsikuvioisia sukkia, mutta yritän viedä ainakin tämän sukkaparin loppuun. Onhan tämä vaihtelua  tämmöiselle perussukkien neulojalle,  mutta en ole vakuuttunut vielä tämän mallin perusteella siitä tuleeko minusta koskaan pitsisukkafania.

Tällaista tänään - nautitaan ihanasta auringosta!


keskiviikko 19. helmikuuta 2020

...reilusti yli kolme vuotta....

...sitten olen käynyt viimeksi päivittämässä blogiani. Nyt oli aivan pakko kokeilla vieläkö osaan käyttää koko Bloggeria kun on näin pitkä aika edellisestä käynnistä/käytöstä.

Kaikenlaista on näihin kolmeen vuoteen mahtunut. Paljon erilaisia käsitöitä ja ainakin yhtä paljon huuhaata, mistä ei ole jäänyt mitään mainittavaa.

Ehkä mainittavin työ viime vuodelta oli tämä Dropsin Alpaca Silkistä neulomani paita nuoremmalle pojalle, hän kun tuntuu neuleista tykkäävän.  Tämä oli todella ihana neulottava ihan langankin puolesta,  ja valmiista työstä tuli kuohkea ja kevyt (menekki 500 g kokoon L kolmosen puikoilla) joten molemminpuolista tyytyväisyyttä ei voinut mitenkään peitellä.

Tämän vuoden puolella olen neulonut muutaman sukkaparin iänikuisista jämälangoista - niitä kun tuntuu riittävän loputtomasti -  ja muutamat sukat  aivan täysiltä keriltäkin.  Myös pipoja, sormikkaita ja kaulureita olen neulonut perheen miesväelle, tässä muutama kauluri ja pipo.


Uusia sukkalankoja ostin kyllä kilon  joku aika sitten, kun en voinut vastustaa niitä ihania, mainoksessa silmiini pistäneitä värejä.  Hobbii.fi:stä tilasin, kiinalaista alkuperää näyttävät olevan  vyötteen perusteella, mutta haitanneeko tuo - jos ei ota tavaksi. Näistä en ole aloittanut vielä mitään, mutta ajatus  ensimmäisestä tekeleestä on kypsynyt jo varsin tarkkaan.

Näiden lisäksi olen tilannut langat kahteen huppariin, molemmat ovat Dropsin Nepal mixiä (koostumus 65% villaa, 35% alpakkaa)   Ensiksi - Riikka-Piikalta tilatuista, sävyltään metsä - olenkin saanut jo hupparin valmiiksi ja se on nuorimmaisella käytössä.
Kooltaan tämä on n. L, ohjeina vain mielikuvitus, mallitilkku ja pojasta otetut mitat, puikkoina 4,5 mm:n sukkapuikot hihojen aloituksissa ja muualla ChiaoGoo- pyöröpuikot, nekin 4,5 mm. Langan menekki tuohon huppariin oli 1020 g. Nuo pyöröt ovat muuten aivan mahtavat, jos kuka haluaa kokeilla niin luulen ettei tule pettymään.

Toinen samanlainen huppari on nyt parhaillaan puikoilla ja se tulee vanhemmalle pojalle hänen omilla mitoillaan vaalean harmaasta Nepal mixistä, kuvia  on tarkoitukseni laittaa tänne jahka saan valmista aikaan. Tähän tilasin langat Lankatalo Tapion Kaupasta ja ne  tulivat todella nopeasti

Tällaisena  mitäänsanomattomana talvena on ollut henkireikä keskittyä vähän isompiin käsitöihin kun ulkona liikkuminen on jäänyt lähes olemattomaksi liukkaiden ja märkyyden vuoksi. No, nuo syyt ovat tietysti vain tekosyitä, mutta joka tapauksessa sohvan nurkka on ollut turvallinen neulomispaikka.

Ristipistotöitä olen vähän myös kyhästellyt, mutta  aika vähälle ovat jääneet viimeisten kuukausien aikana. Tässä kuva yhdestä valmistuneesta edellisvuodelta


sekä tällä hetkellä keskeneräisenä  työstämisvuoroaan odottelevasta
 - nyt vaan ei ole malttanut pistellä...  mutta jahka valmistuu niin tulee olemaan hieno talvimaisema, vaikka ite sanonkin.

Paljon, niin paljon olisi kaikenlaista kerrottavaa näiltä kolmelta vuodelta, mutta sen enempää oma aikani kuin kenenkään kiinnostus tuskin riittäisi, joten toivon että seuraavaan päivitykseeni ei kulu kolmeakaan vuotta.

Aurinkoa  helmikuiseen päiväänne toivottaa ievastiina





sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Hui, hai! Elossa ollaan,

vaikka päivitykset ovatkin jääneet taas vähille.  

Sukka-lapasprojekti edistyy nykäyksittäin. Siksipä laitankin tähän vain pari kuvaa neulottujen kasasta, eritellyt kuvat saanen  tänne sitten kun olen vähän kostuttanut tekeleitäni ja saanut ne jotakuinkin esittelykuosiin.  Nyt yritän saada kasan kasvamaan että on jotain mitä viedä Joulukylän myyjäisiin ja vähän muuallekin.

Pihapuuhat sain loppuun viime viikonloppuna, joten toivon todellakin että ehdin neuloa enemmän.

Pihapiirissä näyttää nyt tällaiselta. Moneen vuoteen en ole laittanut koristuksia kuistin kaiteelle talveksi, mutta kesäkukkien jäljiltä hopealehdet olivat niin hyvässä kunnossa että en raatsinut heittää niitä vielä pois vaan laitoin callunat kaveriksi. Ihan kelvolliselta näyttää:
Rappupielessä oleva obeliski sai valot tämän kuvan ottamisen jälkeen, 
 ja portinvartijana toimii vanha pata tämmöisine höystöineen:

Tämmöiset olivat terveiseni tällä kertaa.

Ihanaa lokakuun loppua kaikille!

- ievastiina

perjantai 16. syyskuuta 2016

Puikot on kaivettu esille...

ja opettelua on ollut koko neulomistouhu kun moneen kuukauteen en ole neulonut.

Parit miesten perussukat neuloin Laurin sukkalangasta ihan oman pään  mukaan ja yhdet "Oliverit" Merja Ojanperän ohjetta noudatellen. Kaikissa koko on 42 ja neuloin kolmosen puikoilla. Ja niin kuin kuvastakin näkyy niin käsiala on pahasti hakusessaan.
Myöskin Merja Ojanperän kirjan "Kauneimmat villasukat" ohjetta mukaillen neuloin  naisten sukat Nallesta kokoa 38.   Malli on nimeltään Helmi Orvokki, oma versioni tosin ilman helmiä ja orvokkeja. Seuraavan kerran neulon nämä  ihan ohjeen mukaan Seiskasta, tulee jämäkämpi lopputulos eikä tällaiset lerput.
Muutaman lapasparinkin sain aikaan, Rockit ja Pöllöt Jorid Linvikin kirjan Den store Votteboka - ohjeella ja vanhalla, vuodelta -78 olevan Suuren Käsityökerho-lehden ohjeella Karjalan käköset.
Kaikissa lankana Nalle ja puikkokoko 2,5.

Nyt on puikoilla Karjalan Käköset  l-valkoisella ja sinisellä.  Saa nähdä taas tuleeko niistä käyttökelpoiset.

Mutta kunhan saan valmiiksi niin pistän tänne arvioitaviksi.

Siihen saakka hämyisiä iltoja ja ahkeria puikkoja!

- ievastiina

torstai 25. elokuuta 2016

...aloittamista vaille valmista...

Tilasin viikonloppuna  Novitalta vähän hypisteltävää
ja tänään  ostin muutaman Lauri-sukkalankakerän K-raudasta (?), lieneekö rautalankaa kun rautakaupasta sai ...
Joka tapauksessa nyt on ryhdistäydyttävä ja ainakin sadepäivinä kaivettava puikot esille ihan tekemisen malliin. Parit lapaset ainoastaan olen saanut väsättyä, kolmannet ovat puikolla. Takkuaa tuo kirjoneule ihan kunnolla, tuntuu  kuin oikeakätisellä olisi kaksi vasenta kättä..

No kai se tästä taas lähtee kun vähän potkii....

Sateen ropinaa teillekkin ken täällä vierailette!

Ievastiina